Biografia

Biografia / Biography - English

Mervi Myllyoja on venäläisen viulupedagogiikan koulima karismaattinen esiintyjä, jonka meriittilistassa on monien eri musiikkityylien projekteja. Paitsi vivahteikkaana tulkitsijana klassisessa repertuaarissa, hänen taitojaan arvostetaan myös tyylilajeissa, joissa ei käytetä painettuja nuotteja. Mervin hehkuva cantilene-soitto, improvisointitaidot ja omaleimainen esitystyyli ovat vakuuttaneet yleisön sekä Suomessa että ulkomailla, ja kosmopoliitti viulisti esiintyykin nykyään aktiivisesti ympäri maailmaa. Hän on vakituinen esiintyjävieras Hermopolia-festivaalilla Kreikassa, ja on debytoinut viime aikoina mm Internationale Meisterkonzerte-sarjassa Brackenheimissa, Kölnissä, Bonn-Beuelissa, Permissä (Venäjä), Helsingin Bach-viikolla ja Gergiev Festival Mikkelissä kuuluisan urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen duoparina. Mervi esiintyy myös säännöllisesti resitaalein diplomipianisti Virva Garamin kanssa.

Mervi syntyi Turussa musikaaliseen perheeseen vuonna 1976, ja musiikin varhaiskasvattaja-äitinsä opastuksella aloitti musiikillisen uransa kolmivuotiaana laulajana levyttäen. Hän teki soitinvalintansa suhteellisen oma-aloitteisesti ja nopeasti, ”pieni kitara” eli viulu ostettiin hänen pyynnöstään viiden vuoden iässä. Sittemmin viulupedagogiikan salat ovat auenneet Turun ja Amsterdamin konservatorioissa. Opettajanaan hänellä on ollut maineikas pedagogi ja viulutaiteilija Aleksander Vinnitski.

Tähän astisella urallaan Mervi Myllyoja on muunmuassa konsertoinut resitaalein kotimaassa ja Euroopassa, vaalinut viululuokkaansa Rauman Musiikkiopistossa vuosina 2003-2009, toiminut professori Aleksander Vinnitskin assistenttina Turun Musiikkiakatemiassa sekä järjestänyt ja johtanut festivaaliesityksiä ja hyväntekeväisyyskonsertteja. Mervi on työskennellyt huomattavien suomalaisten taiteilijoiden kanssa, heistä tärkeimpinä konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi, laulajatar Tarja Turunen sekä oopperalaulaja Jorma Hynninen. Viime aikojen meriitteihin kuuluvat mm tähtisopraano Barbara Hendricksin kiertueella esiintyminen sekä osallistuminen Metropolitan-tähti Juha Uusitalon uuteen ”Suomalaisia lauluja”-nauhoitteeseen.

Mervi soittaa tanskalaiseen perinteikkääseen viulunrakentajadynastiaan kuuluvan Emil Hjorthin 1890 valmistamalla viuluharvinaisuudella, joka kuuluu valmistajansa valioyksilöihin.